News blog
Jun
2011
Tennis (USA, Fat Possum) ensimmäistä kertaa Suomeen
Tammikuussa ensimmäisen albuminsa julkaissut denveriläinen Tennis saapuu Suomeen 16. heinäkuuta. Yhtye kurvaa…
Tammikuussa ensimmäisen albuminsa julkaissut denveriläinen Tennis saapuu Suomeen 16. heinäkuuta. Yhtye kurvaa Tavastialle suoraan Hultsfred-festivaaleilta Ruotsista, jossa esiintyy edellisenä iltana. Bändi esiintyi toukokuussa myös Barcelonan Primavera-festivaalilla ja soittaa kesällä mm. Lollapaloozassa Chicagossa.
Tennis sai alkunsa, kun filosofian opiskelijat Patrick Riley ja Alaina Moore tapasivat ja heistä tuli pari. Yhdessä he päättivät valmistuttuaan myydä omaisuutensa, ostaa pienen purjeveneen ja elää merillä seuraavan vuoden. Usean vuoden ajan pariskunta valmisteli unelmaansa unohtaa kaikki modernin elämän aikataulut ja laitteet ja lähteä merille. Lopulta he purjehtivat 2500 merimailia.
Kaksi vuotta tämän jälkeen oli aika uudelle haasteelle. Syntyi Cape Dory –albumi, joka kuvaa pariskunnan merellä viettämäänsä aikaa vastarakastuneina. Levyn tunnelma tuo esiin selkeän aistikkaan maailman, jonka he kohtasivat seilatessaan kaukaisilla asumattomilla seuduilla.
”Tennis have a good ear for a tune and a solid understanding of how pop songs in this style fit together.” –Pitchfork
”It’s this combination of lo-fi sounds and lyrical complexity that makes Cape Dory a great debut record.” –Paste Magazine
”Where Best Coast is too cool for school, Tennis seem (almost) too good to be true.” –Spin Magazine
LA 16.7. Tennis (USA)
+support
Tavastia, Helsinki
Liput 12 / 14 €
Keikkalipuilla pääsee myös launtaidiskoon.
Ennakot: www.tiketti.fi
http://tennis.bandcamp.com/album/cape-dory
http://www.myspace.com/tennisinc
https://www.facebook.com/tennisinc
http://www.fatpossum.com/artists/tennis
http://www.tavastiaklubi.fi/
http://www.gaea.fi/booking/




