Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
OULULAINEN TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI SEKOILEE TAAS
Erittäin hyvän vastaanoton saaneiden, vuonna 2009 julkaistujen ”Vade Retro Satanus I & II”- tupladebyyttilevyjen hämmentävällä kiertueella Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin jäseniä katosi kuin tuhka tuuleen. Kutistunut joukkio ei kuitenkaan lopettanut toimintaansa vaan jatkoi aktiivista pörräämistä keikoilla ja loppuvuodesta 2009 kameleonttimainen yhtye olikin esiintynyt jo yli 30:llä eri kokoonpanolla.
Sekasorron keskellä ainoat alkuperäisjäsenet, laulaja-kitaristi Tuomas Henrikki ja basisti-virastomestari Kreikka Mäklätsä ryhtyivät massiiviseen uusien rallien äänitykseen yhdessä elektronisen musiikin gurun Black Peräkärryn, pasuunansoitonopettaja Heppi Pitkätossun, räjähtelevien rumpaleiden ja muun sekalaisen seurakunnan kanssa.
Bändin julkaisusuunnitelmat muuttuivat päivittäin – välillä horisontissa siinsi elektro-punk-tuplalevy, välillä puhuttiin jopa triplajulkaisukokonaisuudesta. Reilun 70 kappaleen kohdalla eeppiset mitat täyttävä tuleva julkaisu muuntautui yllättäen vajaaksi puolituntiseksi anteeksipyytelemätöntä ja munille hönkivää punkkia.
Bändin yllätykseksi levy-yhtiö kieltäytyi viime metreillä julkaisemasta levyä, joka oli hetkessä muuttunut “klassikkomatskusta julkaisukelvottomaksi paskaksi”. Levyn kaupallinen itsemurha -linja herätti intohimoista kiinnostusta Sitoutumaton Haistavitturecordsissa, jonka suojissa tuleva julkaisu näkeekin päivän valon. Yhteistyö vanhan levy-yhtiön kanssa ei valunut kuitenkaan täysin viemäriin – uuden levyn nimi on suora lainaus levy-yhtiön viimeisistä kehotuksista muuttaa bändin tämänhetkisestä suuntaa.
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin uusi levy ”Ruuvimeisseli perseessä” julkaistaan 10.11.2010. Levynjulkaisukiertueella bändin on tarkoitus esiintyä mahdollisimman perinteisessä rock-hengessä, jos jostain löytyy rumpali, joka päästetään keikoille.





French Films
Death Hawks
Jukka Ässä
Moto Boy (SWE)
I Was A Teenage Satan Worshipper
Pintandwefall
JESSE
Taxi Taxi! (SWE)
French Films
Regina
Shine 2009
Burning Hearts
Ville Leinonen
Death Hawks
Tundramatiks
Jukka Ässä
Pekko Käppi
Jalava
I Was A Teenage Satan Worshipper
Pintandwefall
Cats On Fire
Liekki
VUK
Big Wave Riders
Soma
Janne Laurila
Idiomatic
Astrid Swan
Neufvoin
Johnny Got It Wrong
Pulse – A Tribute to Pink Floyd
JESSE
Men On The Moon plays R.E.M.
The Ghost Of Bruce Springsteen and the E Street Band
Getawaycab
The Friend
Aksu
Koria Kitten Riot
Mummypowder
Azure Blue (SWE)
El Guincho (ES)
Gösta Berling Saga (Swe)
Jennie Abrahamson (Swe)
The Tallest Man On Earth (Swe, Dead Oceans)
THE BLACK ATLANTIC (NL, Haldern Pop / Beep Beep)
Declan De Barra (IRL)
So Sexual (UK)
Goonies Never Say Die (UK)
Holmes (Swe)
Pg.lost (Swe)
Moonlit Sailor (Swe)
Taxi Taxi! (SWE)
Moon (FRA)
Amazing Exception (RUS)