Gösta Berling Saga (Swe)

GBS

Viime vuonna Oulun Qstock-festivaalilla hurmannut proge-yhtye Gösta Berlings Saga saapuu toukokuussa neljän keikan klubikiertueelle Suomeen. Kiertueen tarkoituksen on promotoida uutta toukokuun alussa ilmestyvää Glue Works –albumia. Levy on vuonna 2004 perustetun yhtyeen kolmas.

Gösta Berlings Saga julkaisi debyyttialbuminsa Tid Är Ljud vuonna 2006. Albumi saavutti hyvä arviot ja vei yhtyeen keikoille kotimaahansa ja muualle Eurooppaan. Vuonna 2009 julkaistu kakkosalbumi Detta Har Hänt poiki yhtyeelle lisää keikkoja ja kunniaa. Yhtye oli ehdolla P3 Gold (Ruotsin yleisradion musiikkipalkintogaala) –palkinnon saajaksi vuoden rock / metalli –yhtyekategoriassa. GBS on solminut nyt sopimuksen yhdysvaltalaisen Cuneiform –yhtiön kanssa ja on jo kiinnitetty NEARfestiin 2011, joka on suurin progressiivisen musiikin festivaali Yhdysvalloissa.

Bändin musiikki on perinteitä kunnioittavaa progressiivista instrumentaalirockia, jossa Rhodes-piano on merkittävässä roolissa niin keikoilla kuin levylläkin. Tuleva Glue Works –albumi on äänitetty yhtyeen omalla Pelikaan Studiolla Tukholmassa. Bändi on äänittänyt tuottaja Mattias Olssonin kanssa uuden klassikon, jonka musiikillisen pohjan muodostavat Alexander Skeppin rummut ja perkussiot, Einar Baldurssonin kitara, David Lunbergin Fender Rhodes, syntetisaattorit ja mellotroni sekä Gabriel Hermanssonin basso.

”Detta har Hänt is nothing sort of an instrumental masterpiece” Progressive Ears, USA

”This is hypnotic, robotic, thankfully long and yet somehow, so damn soulful. Also. I haven´t heard a Fender Rhodes being played like this since forever. I volunteer this album for album of the decade. It doesn´t get better than this” Deaf Sparrow, USA

”The end result is a brilliant piece of work, one of the best efforts of 2009, and a CD I suspect will be regarded as a classic production in the future ” 6/6 Progressor, UK
http://www.myspace.com/gostaberlingssaga
http://www.gostaberlingssaga.se/
http://www.transubstans.com/?module=artists&id=16